Kuhmo? No se on jossain pohjoisessa niin että se on varmaan Lappia.
Niin taisi joku kesätoimittaja ajatella heinäkuussa 1973 Helsingin Sanomien toimituksessa otsikoidessaan Oulun-kirjeenvaihtajan lähettämää pientä juttua Kuhmon neljänsistä kamarimusiikkifestivaaleista. Nykyisin Kuhmoa ei kaiketi kukaan sijoita napapiirille, ja lisääntynyt tietoisuus sen sijainnista on paljolti Kamarimusiikin ansiota.
Ylläolevasta lehtileikkeestä käy selväksi, että ensimmäisinä vuosina Kuhmosta ei juuri oltu tietoisia valtakunnallisessa mediassa. Palstatilassa mitaten Suomen merkittävin festivaali näytti 70-luvun alussa olevan Kaustinen. Porista kirjoitettiin myös paljon, ja Savonlinna oli juuri aloittamassa suurta nousuaan. Turun musiikkijuhlat oli myös näyttävästi esillä uraa uurtavine Ruisrockeineen, ja tietenkin paljon kirjoitettiin myös varsin komeista Helsingin Juhlaviikoista.
Miten tuossa joukossa voisi olemattomalla budjetilla menestyä juhla, jonka sijainti osattiin sijoittaa kartalle vain 400 kilometrin tarkkuudella? Miten voisi houkutella kuulijoita festivaali, jonka aihe ei tuolloin kiinnostanut Suomessa juuri ketään?
Vastaus keksittiin seuraavana vuonna. Melkein voisi sanoa, että Kuhmon Kamarimusiikki sellaisena kuin sen tunnemme syntyi lauantaina 3.8.1974. Syntymäpaikkakin on tiedossa: Kontion koulun näyttämölle vievät portaat. Seppo Kimanen oli päättänyt juontaa kaikkien aikojen ensimmäiset kamarimusiikki-iltamat. Hän nousi portaita näyttämölle, oli kompastuvinaan, nousi ylös ja kuulutti: "Tämä oli kuuluisa kappale Kimasen lento". Yleisö räjähti. Ja se oli tulevien Iltamien ja Huumien alkuräjähdys. Huomattiin, että kamarimusiikkia ei aina tarvitse soittaa eikä kuunnella otsa syvissä sinfonisissa rypyissä. Aamuyöhön kestävät Huumat ja Iltamat kuuluvat jo muistojen joukkoon, mutta edelleen Kuhmossa on vapaus kokea kaikki tunteiden ääripäät, edelleen konserteissa voi vuodattaa yhtä hyvin murheen kuin ilonkin kyyneliä.
